Miksi

Photo by Ralph (Ravi) Kayden on Unsplash

Useat meistä pohtivat toisinaan, onko havaitsemamme todellisuuden lisäksi olemassa toista olemassaolon tasoa, isompaa tietoisuutta, Jumalaa. Osalla tätä voi tukea uskonnollinen näkemys ja osalla omat kokemukset tai tuntemukset.

Katsomukset ja elämä -keskustelupiirimme tavoitteena on paneutua erilaisiin näkemyksiin elämästä ja todellisuudesta. Lähtökohtamme on Nurmijärven evankelis-luterilaisessa seurakunnassa, mutta olemme avoimin silmin paneutuneet esimerkiksi taolaisuuteen, kungfutselaisuuteen ja vierailleet Järvenpään moskeijassa ymmärtääksemme islamia. Piirimme jäsenillä on hyvinkin erilaisia katsomuksia. Keskustelujemme pohjana on ollut yhteinen kiinnostus näihin asioihin, lämminhenkinen ja avoin ilmapiiri sekä ennen kaikkea toistemme erilaisten näkemysten kunnioittaminen. Teemoja on käsitelty osin objektiivisen tarkastelun keinoin ja osin omien kokemusten ja tunteiden kautta.

Tämän Katse-sivuston julkaisu tukee keskustelupiirimme toimintaa ja etäistuntoja. Katse esittelee piirissä pidettyjä alustuksia, niistä heränneitä ajatuksia sekä kertoo tulevista tapahtumista. Se antaa myös mahdollisuuden ajatusten vaihtoon lyhyehköjen blogikirjoitusten muodossa. Vaikka Katse ei yritä tyrkyttää mitään tiettyä uskonnollista tai tieteellistä näkökantaa, se ehkä ehdottaa kuuntelemaan avoimin korvin muiden näkemyksiä ja antamaan myös sille mahdollisuuden, että mitattavissa olevan todellisuuden rinnalla voi olla muutakin, vaikka emme sitä välittömästi havaitse.

Toiveemme on, että Katse antaa lukijoille ja keskustelijoille iloa, toivoa ja tyytyväisyyttä elämään. Tänä etätyökalujen aikana ei maantiedekään ole enää rajoite, joten tervetuloa mukaan ihan mistä päin universumia tahansa 😊 Ilmoittaudu vain mukaan, niin saat kutsut etäkokouksiin.

Katsomukset ja elämä -keskustelupiirin puolesta,
Pertti Eskelinen
Piirin koordinaattori, 040 506 6565, perttik.eskelinen@gmail.com

Photo by Ralph (Ravi) Kayden on Unsplash

%d bloggaajaa tykkää tästä: