Kiitos taas kaikille osallistujille ja tietysti erityisesti Vuoden 2021 kristillisen kirjan ”CREDO Tieni mystiikkaan” kirjoittaneelle omalle pastorillemme Anni Pesoselle. Tunnelma kolmen läsnäolijan ja viiden etäosallistujan kesken oli hyvin erikoinen, ehkä välillä jopa harras. Annin kirjan herättämiä ajatuksia käytiin läpi avoimen intensiivisesti ja uusia näkemyksiä tuntui syntyvän. Todella hieno ilta! Alla kirjauksia keskustelusta sekä alustusmateriaalia.
Avainsana-arkisto:mystiikka
Kiitos Anni hienosta kirjasta!
Hain eilen puolen päivän aikaan kirjastosta pappimme Anni Pesosen tekemän upouuden kirjan CREDO Tieni mystiikkaan, enkä malttanut laskea kirjaa käsistäni, joten voinkin palauttaa sen tänään kirjastoon, koska varauksia näyttää olevan. 😃 Upea ja rohkea kirja. Anni kertoo avoimesti omaa, myös osin traumaattiselta kuulostavaa taustaansa sekä polkuaan kokemusten ja tutkimuksen kautta Jumalan omakohtaiseen kokemiseen. Anni toteaaJatka lukemista ”Kiitos Anni hienosta kirjasta!”