
Ehkä edellinen KatsE-tapaamisemme 14.12.2021 oli niin syvällinen ja kattava, että uutta ei ole tarvittu koko kevään aikana. Voi myös olla, että keväällä 2022 maailman järkyttävien tapahtumien valossa mikään ehdotetuista keskusteluteemoistamme ei oikein tuntunut riittävältä, ja niinpä Katsomukset ja elämä on ollut tauolla. Pahoittelut tästä.
Mutta sattumukset ketjuuntuvat ja niiden seurauksena ratkaisuilla on tapana esittää itsensä ja niinpä tapaamme 20.9.2022 klo 18 aiheena ortodoksisuus. 😊 Alla lisää.
Tämä ketju alkaa tapaamisestamme 8.1.2020, jossa Ville Päivänsalo kertoi muslimien ja kristittyjen vuoropuheluhankkeesta A Common Word. Innostuin helmikuun alussa 2022 käymään läpi kristittyjen vastauksia muslimien ehdotukseen ja löysin Dr James S. Cutsingerin hienosta vastineesta viittauksen kirjaan The Way of a Pilgrim, joka kertoo pyhiinvaeltajasta kiertelemässä Venäjällä ja Ukrainassa. Tämä 1800-luvun lopulla Venäjällä kirjoitettu kirja on tärkeä erityisesti venäläisille ortodokseille. Hankin kirjan pitkälti siksi, että halusin, Ukrainan sodan jo alettua, ymmärtää itänaapurimme hengellistä taustaa.
Kirja on levollinen ja syvällinen. Siinä pyhiinvaeltaja etsii rauhaa jatkuvasta rukoilusta ja Jeesuksen rukouksesta ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä”. Hän kulkee satoja kilometrejä repussaan Raamattu sekä Athos-vuoren munkkien kokoama teos Filokalia, joka sisältää muinaisten isien, kilvoittelijamunkkien, ajatuksia ja ohjeita munkeille.
Filokalia puolestaan kuulosti niin mielenkiintoiselta, että tilasin tämän viisiosaisen kirjasarjan (hyvinkin edullisesti) Valamon luostarista. Totesin, että on aivan uskomatonta lukea vaikkapa Pyhittäjä Maksimos Tunnustajan ajatuksia 600-luvulta. Tämä oppinut henkilö oli Bysantin keisarin Herakleioksen neuvonantaja, kunnes luopui vastuistaan ja ryhtyi munkiksi. Ajatukset ole sidottuja tiettyyn aikaan, tapahtumiin tai teknologiaan – ne tuntuvat iättömiltä.
Kun sitten toukokuussa lähdin vaihdattamaan autoon kesärenkaita lähiliikkeeseen, otin Filokalian 2-osan mukaani lukemiseksi varuilta. Ja odottaessani vuoroani, kuulin pihalta tuttuja ääniä. Pirjo ja Kari Ventä olivat ihmettelemässä autonsa renkaaseen tullutta vauriota liikkeen edustajien kanssa. Siitä sitten puhkesi keskustelu KatsE-piirin tauosta ja hyvän aiheen puuttumisesta. Innostuin kertomaan Filokaliasta ja sain vastineeksi: ”Eikö tuossa olisi hyvä aihe seuraavalle tapaamiselle? Emmekö saisi ortodoksien edustajaa avaamaan asiaa?”
Ja tässä sitten ollaan. 😊 Tunnemme kaikki Seija Mauron, joka ystävällisesti pyysi Isä Mikael Sundkvistiä kertomaan meille lisää. Ja kuten täällä Tulevaa-osiossa näkyy, Isä Mikaelin lähtökohtia voi katsoa myös Yle Areenassa.
Joten tervetuloa syyskuun 20. mukaan – Klaukkalan kirkolle tai etänä. Odotan ilolla tapaamistamme.
t. Pertti